Uutiset-näyttösivun murupolku
Kansallisen lääketietovarannon kehittäminen käynnistynyt
Kansallisen lääketietovarannon kehittäminen on alkanut. Tavoitteena on koota lääketiedot yhteen paikkaan, jolloin ne olisivat jatkossa nykyistä helpommin hyödynnettävissä. Lääketietovarannon avulla tuetaan lääkehoitojen toteuttamista ja varmistetaan niiden turvallisuus ja taloudellisuus.
Lääketietovarantoon kerätään ensi vaiheessa viranomaisten tehtäviin ja palveluihin liittyviä tietoja lääkevalmisteista ja lääkemarkkinasta. Nykyisin lääkevalmisteiden tiedot ovat hajallaan eri toimijoiden verkkosivuilla ja palveluissa.
Lääketietovaranto kootaan yhteistyössä
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea tulee vastaamaan lääketietovarannon kehittämisestä yhteistyössä Kansaneläkelaitos Kelan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n sekä Lääkkeiden hintalautakunta Hilan kanssa. Kehityshanke perustuu vuosina 2020–2023 Fimean johdolla, yhdessä sidosryhmien kanssa, tuotettuihin selvityksiin ja määrittelyihin. Näitä ovat esimerkiksi Lääketietovarannon selvitys, jatkoselvitys ja ratkaisukuvaukset sekä materiaalit tiedonhallintalain mukaiseen lausuntomenettelyyn valtiovarainministeriölle. Lisäksi on tehty ulkoinen arviointi Lääketietovarannon toteutettavuudesta. Lääketietovarannon kehittäminen käynnistetään osana sosiaali- ja terveysministeriön (STM) lääkkeet ja apteekkitalous -hanketta.
Lääketietovarannon kehittämistyössä on aloitettu hankesuunnittelu ja käyttöönottosuunnitelman laatiminen. Lisäksi on käynnistetty markkinavuoropuhelut ratkaisumahdollisuuksien kartoittamiseksi ja palautteen saamiseksi suunnitteilla olevaan hankintaan
Ovi laadukkaaseen ja luotettavaan lääketietoon
Lääketietovaranto on lääketiedonhallintaan tarkoitettu kokonaisratkaisu. Sen tavoitteena on kehittää käyttäjien tarpeisiin sopivia tietotuotteita sekä parantaa tiedonhallintaa ja tiedon laatua sekä kehittää tietorakenteiden yhteentoimivuutta.
Luotettavan, standardien mukaisen ja käyttäjien tarpeita vastaavan tiedon merkitys korostuu entisestään tulevina vuosina. Sen avulla voimme ennakoida ja vastata uusiin käyttötarpeisiin, joissa tietoja hyödynnetään esimerkiksi tekoälyn ja muiden modernien ratkaisujen avulla. Muuttuva toimintaympäristö korostaa viranomaisten tarvetta tarjota saataville pääasiallinen lääketiedon lähde, jota eri toimijat voivat hyödyntää monipuolisesti erilaisissa käyttötarkoituksissa.
Lääketietovarannon ensivaiheen kehityskohteina ovat lääkkeiden perustietoihin, lääkekoodistoihin, korvattavuus- ja hintatietoihin sekä lääkevaihdon tietoihin liittyvät tiedonhallinnan prosessit ja hallintapalvelut. Selvitysvaiheessa tietotuotteista priorisoitiin lääketietokannan uudistaminen sekä saatavuuden ja varautumisen työkalut. Tarkoitus on kehittää myös viranomaisten yhteinen lääkehaku.
Keskustelutilaisuus lääketietovarannon palveluiden käyttäjille
STM järjestää 15.4.2025 kello 13–16 sidosryhmätilaisuuden, jossa esitellään hankkeen tavoitteet ja aikataulu sekä kerätään sidosryhmien näkemyksiä ja toiveita. Tilaisuus on avoin kaikille sidosryhmille ja tarkoitettu erityisesti niille, jotka tulevat hyödyntämään lääketietovarannon tietotuotteita ja käyttöliittymiä.
Sidosryhmätilaisuus lääketietovarannosta (www.stm.fi)
Ilmoittaudu mukaan tilaisuuteen viimeistään 10. huhtikuuta: Ilmoittautumislinkki
Lisätietoja
Lääketietovarannon selvitys (julkaisut.valtioneuvosto.fi)
Lääketietovarannon ratkaisukuvaus (yhteistyotilat.fi)
Lisätietoja antaa
- Piia Rannanheimo, johtava asiantuntija, p. 029 522 3517
- Sähköpostit ovat muotoa [email protected]