Tekoälyn käyttö Fimeassa
Fimea hyödyntää tekoälypalveluita työnsä tukena. Tekoälyä käytetään esimerkiksi rutiinitehtävien automatisointiin, suurten tietomäärien analysointiin ja tiedonhallinnan parantamiseen. Mikäli tekoälyavustajalla on ollut keskeinen rooli esimerkiksi esityksen tai dokumentin sisällön tuotannossa tai tekoälyjärjestelmää käytetään asiointipalveluissa, siitä mainitaan erikseen.
Tekoälyn käyttöön liittyvät riskit on tunnistettu ja olemme huolehtineet käyttämiemme palveluiden tietoturvasta ja tietosuojasta. Tekoälyn näkemiä datoja ei luovuteta eteenpäin eikä niitä käytetä yleisten tekoälymallien opettamiseen.
Fimea noudattaa julkisen hallinnon arvoja, virkamiesetiikkaa, lainsäädäntöä ja Valtiovarainministeriön eettistä ohjeistusta tekoälyn käytössä. Lisäksi Fimea varmistaa, että tekoälyn käyttö on läpinäkyvää ja vastuullista, ja että se tukee organisaation strategisia tavoitteita ja arvoja. Tekoälyn käytön vaikutuksia seurataan jatkuvasti, ja tarvittaessa tehdään muutoksia käytäntöihin ja prosesseihin.