Lääkevaihto
Lääkevaihto otettiin Suomessa käyttöön huhtikuussa 2003. Fimea laatii neljännesvuosittain luettelon keskenään vaihtokelpoisista lääkevalmisteista. Apteekeilla on tietyin edellytyksin velvollisuus vaihtaa lääkemääräyksellä määrätty lääkevalmiste halvimpaan tai siitä hinnaltaan vähän poikkeavaan, yleisesti saatavilla olevaan vaihtokelpoiseen lääkevalmisteeseen.
Vaihtoa ei kuitenkaan saa tehdä, jos lääkkeen määrääjä on kieltänyt vaihdon lääketieteellisellä tai hoidollisella perusteella tekemällä kiellosta merkinnän lääkemääräykseen tai jos lääkkeen ostaja kieltää vaihdon (Lääkelaki 395/1987). Lääkkeen ostajalla on lisäksi aina halutessaan oikeus saada toimitushetkellä hänelle tosiasiallisesti halvin vaihtokelpoinen lääkevalmiste, jollei lääkkeen määrääjä ole kieltänyt vaihtoa lääketieteellisin tai hoidollisin perustein.
Lääkevaihdon säästöpotentiaali
Vuosien 2021–2023 tilastojen perusteella lääkekustannuksissa on edelleen lähes 50 miljoonan euron vuosittainen ero kokonaiskustannuksissa verrattaessa toimitettuja lääkevalmisteita halvimpiin vaihtokelpoisiin valmisteisiin niiden toimitusajankohtana (kuva 1). Tilanne on ollut sama jo useamman vuoden ajan. Suurin ero on lääkkeissä, jotka kuuluvat viitehintajärjestelmään.
Kuva 1. Kustannusero toimitetun ja edullisimman lääkkeen välillä verrattuna ostopäivän halvimpaan valmisteeseen vuosina 2021–2023. Halvimman ja toimitetun valmisteen kustannusten ero on laskettu vähentämällä lääketoimituksen kustannuksista sekä toimitusmaksu että ostopäivän halvimman vaihtokelpoisen valmisteen hinta.
Kuva 1 saavutettavassa muodossa (pdf)
Jos kaikki lääkevalmisteet, joissa lääkevaihtoa ei ole kielletty, olisi vaihdettu edullisimpaan saatavilla olevaan valmisteeseen, olisi kaikkien näiden vaihtojen toteutuminen tuottanut vuosittain jopa yli 20 miljoonan euron kokonaissäästön lääkekuluissa (kuva 1, lääkevaihdon sivuuttamisen syyt 1 ja 4 yhteensä). Tämä sisältää myös tilanteet, joissa lääkevaihto on tehty viitehintaiseen valmisteeseen, mutta markkinoilla olisi ollut viitehintaakin edullisempia valmisteita.
Tilanteessa, jossa lääkkeen määrääjä on kieltänyt lääkevaihdon, ero toimitetun ja edullisimman valmisteen välisissä kokonaiskustannuksissa oli 14 miljoonaa euroa ja tilanteessa, jossa potilas itse on kieltänyt lääkevaihdon 10 miljoonaa euroa vuonna 2023. Lääkärin kieltäessä lääkevaihdon tulee kiellolle olla lääketieteellinen tai hoidollinen peruste, joka tulee merkitä potilasasiakirjoihin. Potilaan kieltäessä lääkevaihdon hän maksaa itse lääkkeen ostohinnan ja määritetyn viitehinnan välisen erotuksen.
Tarkasteltaessa vain lääkkeen ostohinnan ja sille määritetyn viitehinnan välistä erotusta, on ero kokonaiskustannuksissa selvästi pienempi (kuva 2), noin 25 miljoonaa euroa. Suurin ero kustannuksissa on tilanteissa, joissa lääkkeen määrännyt lääkäri on kieltänyt lääkevaihdon reseptimerkinnällä hoidollisin perustein (noin 13 miljoonaa euroa). Toiseksi suurin ero kustannuksissa on tilanteissa, joissa potilas on itse kieltänyt vaihdon eli kustannus on aiheutunut lääkkeen käyttäjälle itselleen (noin 8–9 miljoonaa euroa).
Kuva 2. Kustannusero toimitetun ja edullisimman lääkkeen välillä verrattuna viitehintaan vuosina 2021–2023. Halvimman ja toimitetun valmisteen kustannusten ero on laskettu vähentämällä lääketoimituksen kustannuksista sekä toimitusmaksu että lääkkeelle määritetty viitehinta.