Uutiset-näyttösivun murupolku
Fimean vuoden 2025 tilinpäätös ja toimintakertomus on julkaistu
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2025 on julkaistu. ”Vuonna 2025 Fimea jatkoi määrätietoista toiminnan uudistamista ja suunnitelmallista palvelujen kehittämistä”, kertoo Fimean ylijohtaja Eija Pelkonen.
Vuonna 2025 otettiin käyttöön useita uusia rekistereitä ja sähköisen asioinnin palveluita, jotka sujuvoittivat toimintatapoja, kuten apteekkilupien sähköinen asiointi. ”Marraskuussa 2025 tehdyn asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan Fimea onkin onnistunut parantamaan palveluitaan ja prosessiensa sujuvuutta, ja asiakkaat arvioivat Fimean erittäin luotettavaksi ja asiantuntevaksi”, Pelkonen iloitsee.
Eurooppalainen yhteisymmärrys uudeksi lääkelainsäädännöksi saavutettiin joulukuussa 2025. ”EU-lääkepaketin vaikutus on kansallisesti merkittävä niin Fimealle kuin sidosryhmillekin”, painottaa Pelkonen. Fimea tuki sosiaali- ja terveysministeriötä ja osallistui aktiivisesti kansallisten erityispiirteiden ja -tavoitteiden esiin nostamiseen EU-lainsäädännön valmistelussa. Uudistuksen tavoitteena on muun muassa edistää lääkekehitystä, varmistaa lääkkeiden saatavuutta, vähentää lääkkeiden ympäristövaikutuksia sekä keventää hallinnollisia prosesseja.
Farmasto etenee
Vuonna 2025 valmisteltiin myös viranomaisten lääketiedot kokoavan lääketietovarannon, Farmaston, rakentamista yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa laatimalla hanke- ja toimeenpanosuunnitelmat. Ensimmäiset tietotuotteet on tarkoitus julkaista farmasto.fi-sivuilla syksyllä 2026.
Fimea jatkoi myös tekoälyosaamisensa vahvistamista muun muassa lääkinnällisten laitteiden valvonta-alueella EU:n uuden tekoälyasetuksen ja laajentuvan valvontavastuunsa myötä.
”Halusimme varmistaa, että asiantuntijuutemme ja kykymme toimia pysyy nopeasti muuttuvan toimintaympäristön vauhdissa, joten kehitimme ja otimme käyttöön strategisen henkilöstösuunnittelun -mallin”, Pelkonen kertoo. ”Tavoitteena on saada yhteinen ja läpinäkyvä ymmärrys osaamisesta sekä vaikuttavat ja konkreettiset käytännöt Fimean osaamisen vahvistamiseen.”
Fimea on nettobudjetoitu virasto, joka saa rahoituksen pääasiassa lääkealan toimijoiden asiakasmaksuista. Lääkevalmisteiden myyntiluvat, lääkealan toimijoiden lupa- ja tarkastusmaksut sekä erillislain mukaiset laadunvalvontamaksut muodostivat vuonna 2025 noin 86 prosenttia viraston kokonaisrahoituksesta. Jäljellä oleva 12 prosenttia on valtion budjetista rahoitettavaa toimintaa, jota ovat lääkevalvonnan yleinen viranomaisohjaus, farmakopea- ja lääkehoitojen arviointi -toiminta sekä kaksi prosenttia EU:sta ja ministeriöstä saatua projektirahoitusta ja muita tuloja.
Tilinpäätös ja toimintakertomus 2025 (julkari.fi)
Lisätietoja antaa
- Eija Pelkonen, ylijohtaja, puh. 029 522 3100
- Lauri Kaanela, yksikön päällikkö, talouspalvelut, puh. 029 522 3630
- Sähköpostit muotoa [email protected]